Tietoinen naiivius voimavarana?

 

Moi!

Tällä kertaa käsittelen naiiviutta. Wikipedian yksi määritelmä sanalle “naiivi” on “yksinkertainen, kokematon”. Itse käytän tässä yhteydessä sanan kenties perinteisempää määritelmää “lapsellinen” tai osuvammin, ottaen huomioon kirjoitukseni tarkoitusperät, käytän määritelmää “lapsekas”. 

Naiiviuden voi nähdä kytkeytyvän ilmiönä mihin tahansa uudenlaiseen toimintaympäristöön siirtymiseen ja erityisesti kyseenomaisessa toimintaympäristössä jo aiemmin toimineiden kokemuksiin uuden tulokkaan olemuksesta ja käytöksestä. 

Taustaa:

Minuahan ohjeistettiin kuntapolitiikkaan siirtyessäni eräältä taholta (ei politiikkaan liittyvältä taholta) muun muassa siten, että ensimmäisen vuoden ajan  “vanhat jermut” vievät sinua kuin pässiä narussa ja vasta toisena tai kolmantena vuonna alat päästä vähän kärryille siitä mistä kuntapolitiikassa on kyse ja sitten tulevatkin jo uudet vaalit. Tuo oli niin “kannustava”, vaikka toki monessa mielessä varmasti osin tosikin kommentti, että sehän meinasi latistaa tämän tulevan kuntapoliitikon fiiliksen jo heti alkuunsa. Kuka nyt tahtoisi vapaaehtoisesti olla kuin narun päässä kulkeva pässi?

Mutta aloin miettimään, että eri yhteyksissä uusi tulokas tosiaan voi joskus näyttäytyä vähän “naiivina” muille ja kenties silloin olla altis mahdollisille "narussakuljetusyrityksille". Pohdittuani asiaa syvemmin totesin, että voihan uusia asioita lähestyä toisaalta myös haluamalla olla tietoisesti naiivi. Saisiko siten otettua asioita ja tilanteita haltuun nopeammin - eli hylkäämällä esiasetukset siitä, että esittää tietävänsä (kuten meillä ihmisillä joskus taitaa olla tapana) tai että eihän sitä nyt viitsi kysyä tuommoisia asioita, jotka kaikki muut jo tuntuvat tietävän. Eli saisiko lisäarvoa sisäistämisen prosessiin olemalla tietoisesti naiivi? Samalla tietysti myöntäisi inhimillisen reilusti, ettei tiedä ja kysyisi tietoisesti “tyhmiä”. Sehän vain osoittaisi ihmisille, että kysyjä haluaa palavasti ottaa selvää asioista. Päätin antaa tällaiselle toiminnalle mahdollisuuden ja toistaiseksi olen saanut sitä kautta laajaa ymmärrystä moneen asiaan, ikään kuin osana hermeneuttista kehää.  

Olen ajatellut asian niin, että naiiviutta tarvitaan ja jotta sitä voisi olla tietoisella tasolla, tarvitaan uskallusta. Eli uskallusta olla naiivi ja uskallusta sellaisen riskin ottamiseen, että nolaa itsensä muiden silmissä kysymällä vähän tyhmiäkin asioita, joskus jopa useaankin kertaan. Lisäksi tarvitaan systeemistä ymmärrystä; maailma rakentuu yhteisestä vuorovaikutuksesta. Mielestäni sopii kysyä, että mitä sitten jos vähän nolaa itseään ja mitä siinä oikeasti häviää? Mielestäni siinä lopulta vain voittaa.

Monet asiat näyttäytyvät usein itsestäänselvyyksinä “konkareille”, mutta uudelle tulokkaalle ne voivat olla tuntemattomia ja sisällöltään jopa hämmentäviä. Ja vaikka ne olisivatkin tuttuja, ne voivat uudessa kontekstissa näyttäytyä outoina ja jopa vieraina. Eli tietämättömyys tai tässä kontekstissa “naiivius” voi toki olla myös niin sanotusti aitoa. 

Miksi sitten näen “tietoisen naiiviuden” tärkeänä ja merkityksellisenä, jopa voimavarana? Monen ulottuvuuden kautta: se ravistelee piintyneitä ajatuskulkuja, parhaassa tapauksessa johtaa näkemysten uudistumiseen, auttaa totta kai itseäni (ja muita kysymysten esittämisen aikaan paikalla olijoita) ns. sensemakingissa eli lyhyesti määriteltynä ymmärryksen luomisessa. Se myös kenties auttaa asioiden edistämisen prosesseissa JA ainakin jokainen, joka vastaa ns. naiiviin kysymykseen, 'joutuu' vastatessaan väkisinkin reflektoimaan eli “mutustelemaan” käsiteltyjä asioita. Näin tehden hän kenties miettii niitä vielä uudestaan ja saa joko vahvistavia perusteita aiemmalle kannalleen tai päätyy uudestaan fokusoimaan ja hiomaan näkemyksiään. Eikös tämä ole aika hyvä juttu päätöksentekoprosessin kannalta?

Tutkimaani organisaatioelämään ja innovaatiojohtamiseen liittyen voisin verrata tuota tietoista naiiviutta leikkisyyteen. Se on epäilemättä yksi uusien innovaatioiden synnyn mahdollistamiseen ilmapiiritekijänä erittäin vahvasti kytkeytyvä ilmiö. Leikkisyys ei ole missään nimessä asioilla leikkimistä. Eikä se tarkoita sitä, etteikö asioita otettaisi tosissaan. Leikkisyys, yhdessä muun muassa filosofi Esa Saarisen käyttämän “viipyilyn” (ts. tarkoituksellisen kiireettömyyden) kanssa voivat mielestäni olla olennaisia oppimista ja ennen kaikkea sisäistämistä mahdollistavia ja syventäviä tekijöitä. 

No, nyt minulle on alkanut pikkuhiljaa hahmottua tämän kunnan, Siilinjärven, taloudellisen tilanteen haasteellisuus. Huomenna jälleen kokoonnumme valtuustona yhteen ja käsittelemme oheisen kuvan (esityslistat ja pöytäkirjat ym löytyvät myös osoitteesta http://siilinjarvi.oncloudos.com/cgi/DREQUEST.PHP?page=meeting_frames) mukaisia asioita.

Tulevaisuus tulee tuomaan mukanaan lukuisia kipeitä päätöksiä. Kysymyksille, niin naiiveille kuin vähemmän naiiveille, hahmottamiselle ja ymmärryksen kasvattamiselle osana ratkaisujen etsimistä yhdessä tulee olemaan todella paljon tarvetta. 

Jos Sinulla on kysymyksiä tai ideoita, mielestäsi naiiveja tai vähemmän naiiveja, otathan yhteyttä minuun tai meihin muihin kuntapäättäjiin? Uskon vahvasti kuntalaisten osallistamiseen ja siitä koituvaan hyötyyn kuntapäättämisen tukena. 

Mukavaa sunnuntain jatkoa! 

-Juha Kinnunen